Kiitokset kaikille eiliseen feminismikeskusteluun osallistuneille.

Mietiskelin tässä aamun tunteina tasa-arvoasioita. SAK on työstänyt huollesisesti asioihin paneutuen tasa-arvo- oppaan työpaikoille. Jokunen vuosi sitten asia otettiin TUPO- neuvotteluissa pöydälle ja Suomen hallitusohjelmaankin tasa-arvoasiat ovat kuuluneet. Kun tiedetään, että valtaosa päättäjistä on miehiä, niin on varmaan ollut aiheellista näin toimia ;-) Hih mikä naisellinen argumentti.  Naisasialiitto Union on pitkään toiminut naisten oikeuksien puolestapuhujana. Siksi valitsin sen tähän toiseksi keskustelun avaajaksi.

Molemmat näistä ajattelutavoista istuvat hyvin ajatusmaailmaani. Saattaa olla, että joitain kohtia voisin kritisoida, mutta niihin myöhemmin. Yhteiskunnalliset velvollisuudet kutsuvat.


SAK:n tasa-arvo -opas on pdf:nä tän linkin takana.
Pidän sitä aika hyvänä asiakirjana.

Tässä alla Naisasialiitto Unionin periaateohjelma.
SAK:n tasa-arvo- ohjelma on tehty työpaikkoja ajatellen,
se on selvääkin, koska on etujärjestöstä kysymys.
Unionin asiat ovat yleisempiä.
Kopioin se kokonaan tähän, eikä tuo kovin pitkä ole.

  P E R I A A T E O H J E L M A

  

Jokaisella on oltava vapaus valita itse, minkälainen ihminen hän on. Sekä naisten että miesten tulisi saada olla vapaita ympäröivän yhteiskunnan ennakkoluuloista ja historiallisista sukupuolirooleista.Miesten ja naisten perinteiset roolit ovat jo väljentyneet ja lähentyneet toisiaan. Ne ovat silti vielä selkeästi erilliset.  Miehiin ja naisiin kohdistetaan erilaisia odotuksia, ja eri asiat ovat sallittuja ja sopivia vain miehille tai naisille. Miehiä ja naisia tulisi kuitenkin kohdella ensisijaisesti yksilöinä ja vasta toissijaisesti sukupuolensa edustajina.

Monet yhteiskunnan instituutiot, kuten oikeusjärjestelmä ja työmarkkinat, perustuvat yhä perinteisten sukupuoliroolien säätelemään maailmankuvaan, eikä miehiä ja naisia nähdä tasavertaisina. Naisiin kohdistuvat asenteet ja ennakkoluulot näkyvät tavoissa, joilla heitä kohdellaan:

Naiset ansaitsevat yhä Suomessa vain 80 % miesten tuloista. Eläketurvajärjestelmä syrjii lapsiaan kotona hoitavia naisia. Naiset ovat myös miehiä useammin määräaikaisissa työsuhteissa. Myöskään työpaikoilla tapahtuvaan, lähinnä naisiin kohdistuvaan seksuaaliseen häirintään ei puututa riittävästi. Naisia arvioidaan ja arvotetaan ulkonäkönsä perusteella. Tämä ja muut naisiin kohdistuvat perinteiset odotukset luovat erityisesti paineita nuorille tytöille, jotka vasta etsivät itseään. Naisiin kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa ei nähdä sen laajoista vaikutuksista huolimatta yhteiskunnallisena epäkohtana eikä toteutumattoman tasa-arvon ilmentäjänä, vaan yksityisasiana, vaikka väkivallantekijä lähes poikkeuksetta on mies ja uhri nainen. Naisiin kohdistuva väkivalta on rikos, vaikka ympäröivä yhteiskunta ja nainen itsekään eivät sitä vielä aina sellaiseksi tunnista.

Työelämän tasa-arvoa käsittelevien lakien tulee toteutua käytännössä. Sukupuolesta ei siis saa olla haittaa työhönottotilanteessa, työoloissa eikä palkkauksessa. Erityisesti samapalkkaisuusperiaatteen on toteuduttava: samasta tai samanarvoisesta työstä tulee maksaa samaa palkkaa naisille ja miehille. Sukupuoli ei saa olla työuralla etenemisen este. Myös työnarvioinnin menetelmiä on kehitettävä niin, että ne tekevät näkyviksi ja arvostetuiksi paitsi miehille myös naisille tyypillisiksi ajateltuja taitoja ja kykyjä.

Vaihtoehtoja työn ja perheen yhteensovittamiseksi on luotava nykyistä enemmän. Naisilla on oltava mahdollisuus yhdistää ansiotyö ja perhe-elämä elämäntilanteeseensa sopivalla tavalla, ilman että heidän sosiaali-, työttömyys- tai eläketurvansa kärsii. Äitiys- ja vanhempainlomien sekä hoitovapaan ajalta tulee kertyä eläkettä ja kokemuslisiä.

Työn ja perheen yhdistämisen ongelmat, kasvatusvastuu ja kotityöt eivät ole pelkästään naisten asioita. Työnantajien on rohkaistava isien tasaveroista osallistumista  perhe-elämään mm. käyttämällä lainsäädännön heille suomia mahdollisuuksia.

Vanhemmuutta ja omien lapsien hoitamista kotona ei pidä väheksyä, vaan sitä tulee arvostaa kokemuksena, joka kehittää myös työelämässä ja yhteiskunnallisten asioiden hoidossa tärkeitä kykyjä. Kotivanhemmuuden ei tule ajatella taannuttavan, vaan se tulee nähdä yhteiskunnan voimavarana.

Tyttöjä ja poikia tulee kasvattaa tasa-arvoisesti ja yksilöllisesti

Lapsuus on tasavertainen elämänvaihe muiden elämänvaiheiden joukossa. Nyky-yhteiskunnassa yleistä lasten varhaista seksuaalistamista tulee vastustaa. Lasten tulee saada olla lapsia riittävän pitkään.

Lasta on kasvatettava ja kannustettava rakentamaan persoonallisuuttaan yksilöllisten ominaisuuksiensa eikä sukupuolensa perusteella. Tytöissä ja pojissa on hyväksyttävä myös sellaisia piirteitä, joita on pidetty tyypillisinä toiselle sukupuolelle. Vaikka tyttöjen automaattinen kasvattaminen perinteisiin sukupuolirooleihin ei ole mielekästä, poikatyttöjen ihannointikaan ei toisaalta ole tarpeen. Kaikenlaiset luonteenpiirteet ja ominaisuudet tulee hyväksyä osana tyttöyttä.

Tyttöjä on opetettava arvostamaan itseään ja naisia. Vanhoja uskomuksia tyttöjen välisestä kateudesta, mustasukkaisuudesta ja sopimattomuudesta ryhmätoimintaan ei enää pidä vahvistaa.

Tyttöjä tulee rohkaista hyväksymään oma ruumiillisuutensa. Heidän elämäänsä ja olemassaoloonsa ei saa liittyä jatkuvaa ulkonäön tai esteettisyyden arviointia. Tyttöjä on kannustettava erilaisiin harrastuksiin heidän yksilöllisten taitojensa ja kiinnostuksensa perusteella. Heitä ei esimerkiksi pidä kannustaa harrastamaan pelkästään sellaisia urheilulajeja, jotka perustuvat hyvältä näyttämiseen.

Mediaan tarvitaan lisää positiivisia naisroolimalleja, jotka ovat ansioituneita erityisesti jollakin muulla kuin ulkonäöllään. Median tulisi ymmärtää vastuunsa lasten ja aikuisten asenteiden muokkaajana eikä ajatella ainoastaan heijastelevansa vallitsevia arvoja.

Kouluihin tulee saada säännöllistä ja suunnitelmallista tasa-arvokasvatusta. On tärkeää tehdä näkyväksi yhteiskunnan sukupuolijaolle perustuvia käytäntöjä ja kyseenalaistaa niiden lieveilmiöitä, kuten sairaalloisia kauneusihanteita.

Jokaisen peruskoulun opetukseen pitää kuulua myös seksuaalikasvatusta. Sen on oltava tytöille ja pojille samanlaista niin määrältään kuin sisällöltäänkin. Heteroseksuaalisuutta ei tule esittää ainoana oikeana seksuaalisuuden muotona. Seksuaalikasvatuksen ei pidä perustua pelkkiin biologisiin faktoihin, vaan siinä tulee tuoda esiin myös seksuaalisuus nautinnon lähteenä sekä yksilön seksuaaliset oikeudet.

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa on vastustettava ja tehtävä näkyväksi

Naisiin kohdistuva väkivalta on aina rikos, ja sitä pitää vastustaa. Vaikka 40 % suomalaisista naisista on jossain elämänsä vaiheessa joutunut väkivallan kohteeksi, naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ei suhtauduta yhtä vakavasti kuin muuhun väkivaltaan. Naisiin kohdistuva väkivalta ei ole yksityisasia, vaan vakava yhteiskunnallinen epäkohta. Siksi fyysiset, henkiset ja seksuaaliset naisiin kohdistuvan väkivallan muodot on tehtävä näkyviksi, jotta naista alistavat ja kontrolloivat yhteiskunnan valtajärjestelmät voidaan poistaa.

Perheissä ja parisuhteessa naisiin kohdistuva väkivalta on ihmisoikeusloukkaus, johon pitää puuttua entistä paljon laajemmin. Lähisuhteissa tapahtuvaa, naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ovat pahoinpitely, tyttölasten seksuaalinen hyväksikäyttö, raiskaus avioliitossa, tyttöjen sukuelinten silpominen ja muut perinteisiin liittyvät naisia vahingoittavat käytännöt. Naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa esiintyy kaikissa sosiaaliluokissa.

Suomessa joutuu vuosittain yli 90 000 naista väkivallan uhriksi, mutta turvakodeissa on paikkoja vain 110 naiselle. Turvakoteja on saatava lisää, etenkin Pohjois-Suomeen. Turvakodeissa on ensisijaisesti otettava huomioon uhrin kokemukset ja vasta toissijaisesti esimerkiksi perheen koossapysyminen.

Tyttöjen sukuelinten silpomisen eli ympärileikkauksen järjestävät vanhemmat tai muut aikuiset syyllistyvät törkeään pahoinpitelyyn. Suomen valtion tulisi tehdä selväksi, että tyttöjen ympärileikkaus on ihmisoikeusrikos ja sellaisena tuomittava.

Muualla kuin perheissä tai parisuhteissa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ovat esimerkiksi raiskaus ja seksuaalinen hyväksikäyttö. Myös seksuaalinen häirintä ja nöyryyttäminen työpaikoilla, oppilaitoksissa, tiedotusvälineissä, mainonnassa jne. ovat naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Muita suuria ongelmia ovat naiskauppa, prostituutio ja pornografia lieveilmiöineen.

Lainsäädäntömme ja oikeusjärjestelmämme perustuvat yhä maailmankuvaan, jossa naisten tarpeita ei tunnisteta. Toisaalta naisiin kohdistuu väkivaltaa myös siten, että olemassa olevan lainsäädännön noudattamista ei valvota. Esimerkiksi pahoinpitelyn uhrin ns. vakaata tahtoa olla syyttämättä pahoinpitelijäänsä kunnioitetaan yksilön oikeuksien nimissä, vaikka tällöin toteutetaan uhrin tahdon sijaan pahoinpitelijän tahtoa. Myös sovittelu- tai syyttämättäjättämistapauksissa valtiovallan edustaja jättää naisiin kohdistuvan rikollisen teon usein tuomitsematta.

Naisiin kohdistuvan väkivallan vastustaminen on myös tärkeä osa kansainvälistä ihmisoikeustyötä. Naisten asemasta on tehty useita kansainvälisiä sopimuksia ja sitoumuksia. Niitä pitää tehdä tunnetuksi, jotta kaikkia kulttuureja edustavat naiset oppisivat tuntemaan oikeutensa ja voisivat itsekin ryhtyä parantamaan omaa asemaansa yhteiskunnassa.