Hiljaista on ollut blogissani viimeiset viikot, muuten sanan säilä on säihkynyt, mieteitä muhinut ja ajatus tuskin hiipunut toisen tieltä.

Toivotan kaikille lukijoilleni Upeaa Uutta Vuotta 2010.

Surullisia tapahtumia on ollut, myös iloisia. Toivottavasti tänä iltana kuultu murheeellinen tapahtumasarja Espoosta (kuusi kuollutta) ei saa aikaan vihaa yhtä kansakuntaa, saati maahanmuuttajia kohtaan.

Uutinen sai minut muistelemaan nuoruuden aikuista interrail-matkaa. Nuori albaanimies kulki päivän perässäni, ystävättäreni perässä toinen albaani. Minun seuralaiseni kirjoitti vuoden verran Suomeen ja mieluusti olisi tullut kyläilemään. Luopui toivosta vasta kun kirjoitin meneväni naimisiin ja toivovani paljon lapsia. Perinteinen nainen hänen mielestään siis, kaiketi. Valkokuva hänestä on tallessa, kirjeet eivät. Liekö vaikeus ymmärtää eroamisen logiikkaa yhtenä syynä kulttuurissamme tapahtuviin surullisiin tapahtumiin.
 

Perinneruokien joulu: karjalan piirakoita, paistia, kinkkua, kukkosia joulun jälkeen, mantelia ei puuroon piilotettu: ei syöty puuroakaan. Leppoisaa olemista, joskin uusperheellisen kireyttäkin jonkin verran. Kun kaksi elämää yhtyy ilman tietoa ja ymmärystä vuosien tapahtumista ja eri vaiheista perhe-elämässä, vaatii paljon ymmärrystä, onneksi oli uskallusta solmia tämä liitto. Kiitollinen olen elämänkumppanilleni monista hyvistä asioista. Onni on - koti(kin).

Bloggaillen ensi vuoteen.