Ärsyynnyin tämän päivän Hesarin muuten niin asiallisen kirjoituksen ”Väärässä ruumiissa” sisältämistä omituisista väitteistä.

Ei ole minkäänlaista tieteellistä evidenssiä, siis näyttöä, todisteita, että ”tytöt tykkäävät nukeista ja pojat mekaanisista vempeleistä”, tai että jotain pitäisi olla toisin jotta ”tyttö tuntisi itsensä kotoisammaksi leikkiauton tai barbien seurassa”.

Kukin meistä on kulttuurisen ympäristömme tuote. Kaukana on aika, jolloin naisten ja miesten eriytyneellä työnjaolla tai elinpiirillä oli biologiaan pohjautuvat syynsä. Naiset eivät ole raskaana tai imetä yhtä soittoa puolta elämästään, ja ole sen vuoksi estyneitä osallistumaan joihinkin toimintoihin.

Olen itsekin ollut ammatissa, jossa raskauden aikana, alkuaikaa lukuun ottamatta, olisi ollut vaikea olla, suunnilleen raskauden puolivälistä saakka mahdoton, johtuen tiellä olevasta vatsasta. Ja myös siksi, ettei olisi ollut vessoja lähettyvillä, tarve lirautella nimittäin tihentyy, ainakin minulla, vauvaa odotellessa.

Jotkut vetoavat siihen, että vaikka oma äiti vaihtoi lamppuja kotona ja teki miesten työt, jälkeläiset ovat perinteisempiä rooleissaan. No, oma perhe ei ole koko yhteiskunta ja lasta ympäröivä yhteisö muine vaikuttimineen. Saattaa olla, että lapsi myös havaitsee asioiden poikkeuksellisuuden, ja sitä kautta ”oikean” toimintamallin.

En ole tähän ikään mennessä tavannut yhtään ainutta naista tai miestä, joka suhtautuisi sukupuolineutraalisti jälkeläiseensä.

En ota kantaa, mikä on oikein tai väärin, tai miten lasta pitäisi kasvattaa. Mutta tosiasiat pitää myöntää eikä vedota vailla todellisuuspohjaa oleviin argumentteihin. Nykyjournalismin tai –listien paha tapa, joka tosin muokkaa todellisuutta ja uusintaa vallitsevia kulttuurisia käsityksiä, olivat ne kuinka peestä tahansa.