Runotorstain 112. haaste.

Tällä kertaa haasteena on tällainen tekstin pätkä. Tavoistani poiketen laitan sen tähän näkyville. Teksti ja runotorstaihin osallistujien runot linkin takana http://runoruno.vuodatus.net/blog/1688375


"Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Katkelma on Emma Juslinin romaanista Frida ja Frida (Teos 2008, alk. Frida och Frida, suomentaja Jaana Nikula).


Sanojen takana

En koskaan       sanot sinä.
Niin, miten pitkä aika on ei koskaan…

pyysit että odottaisin vuoden
Kysyin sen pituutta

vasta nyt, kaukana sinusta
        ymmärrän

              et tiennyt kuinka monta kuunkiertoa
                        tai sulanutta vesilätäkköä

  huhtikuisina aamuina mahtuukaan

                                                tuohon sanaparin

                         tarkoittamaan aikajanaan.

Tekojen kieli

                   sanojen kieli

     tuhat ruusua ja rakkaudentunnustus

mummon kamarissa vihreä nurkkakaappi
                   Ukin tekemä

                kuitenkin….

                                kertoo enemmän.