Runotorstain 112. haaste.
Tällä kertaa haasteena on tällainen tekstin pätkä. Tavoistani poiketen laitan sen tähän näkyville. Teksti ja runotorstaihin osallistujien runot linkin takana http://runoruno.vuodatus.net/blog/1688375
"Toisinaan minä inhoan sanoja. Ne ovat valtavan henkisen jäävuoren huippuja ja nythän me kaikki jo tiedämme miten Titanicin kävi. Pikimusta kuilu avautuu sen välillä mitä on olemassa ja mitä sanat yrittävät kuvata. Kaikki ilmiöt yksinkertaistetaan, ne naulataan sanoilla kiinni ja niistä tulee mustavalkoisia, ehdottomia."<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Katkelma on Emma Juslinin romaanista Frida ja Frida (Teos 2008, alk. Frida och Frida, suomentaja Jaana Nikula).
Sanojen takana
En koskaan sanot sinä.
Niin, miten pitkä aika on ei koskaan…
pyysit että odottaisin vuoden
Kysyin sen pituutta
vasta nyt, kaukana sinusta
ymmärrän
et tiennyt kuinka monta kuunkiertoa
tai sulanutta vesilätäkköä
huhtikuisina aamuina mahtuukaan
tuohon sanaparin
tarkoittamaan aikajanaan.
Tekojen kieli
sanojen kieli
tuhat ruusua ja rakkaudentunnustus
mummon kamarissa vihreä nurkkakaappi
Ukin tekemä
kuitenkin….
kertoo enemmän.
Kommentit