Kauan on tehnyt mieleni kirjoittaa suomalaisesta saunakulttuurista.

Jälleen kerran, tällä kertaa Hesarissa, törmäsin ajatukseen (jossain kolumnissa, nuori naistoimittaja), että suomalaisuuteen kuuluu alasti yhteissaunominen eri sukupuolten ja -polvien välillä.

Omien kokemusteni mukaan pääsääntöisesti ei kuulu. Itä- Suomessa, mistä olen kotoisin, sitä ei harrastettu koskaan, ei Savossakaan, jossa sukuani on, ei myöskään äitini kasvupaikkakunnalla pohjoisessa. Joskus porukka kännipäissään saunoi kimpassa, nuoriso harrasti sitä myös joskus, mutta se oli poikkeuksellista. Porukassa oli aina niitä, jotka kieltäyivät, sekä miehiä että naisia.

Joskus nuoruudessa minäkin sitä harrastin, mutta porukassa kuin porukassa oli aina niitä, joille se ei käynyt. Itsekin luovuin tavasta, kun pari kertaa joku yritti kähmiä - mies tietysti, takapuoltani.

Perheessä, suvussa ja asuinpaikkakunnallani oli tapana, että kun nuori tuli murrosikään, sukupuolesta riippumatta loppui perheiden yhteissaunat. Pojat ja miehet kylpivät yhdessä, tytöt ja naiset samoin. Tai esimerkiksi niin, että perheen ja suvun tytöt saunoivat keskenään, pojat samoin, pariskunnat keskenään tai pienten lasten kanssa.

Tyttöjen tai naisporukan kanssa saunominen oli tavallaan myös siirtymistä naisten maailmaan:yhdeksi muista suvun oman sukupuolen edustajista. Samoin pojilla:oli ison miehen, lähes aikuisen mitta, kun pääsi miesten kanssa saunaan.

Jokunen vuosi sitten joidenkin porukoiden kanssa myös saunottiin yhdessä. Sillä kertaa eräs pojista ilmoitti, ettei sauno muiden (naisten) kanssa, tyttöystävä ei hyväksy. Ei poika tätä mitenkään valitellen sanonut. Maailma ei siis ole muuttunut.

Toisaalta olen kohdannut länisrannikolta olevia ihmisiä, jotka saunoivat suvun naisten ja miesten kanssa yhdessä, se oli heidän tapansa.

Näennäis- vapaamielisyyskulttuuri ihmetyttää muutenkin. Ei se ole kansakunnan kehittyneisyyden tai uudenaikaisuuden mitta, että saunotaan yhdessä alasti, ollaan yläosattomissa rannalla, pidetään avokaulaisia vaatteita, rintsikoiden olkaimet näkyvät puseron hihojen alta jne. Eräs ystävättäreni kutsuu tätä kaikkea riekkumiseksi. Kuvaava termi.

Ei suomalaista sanunomiskulttuuria suinkaan edusta kylpylöiden ja hotellien miesten ja naisten yhteiset höyrysaunatkaan, jonne voi mennä ilman vaatteita tai pyyhe ympärillä. Jos alastomuus olisi oikeasti kulttuuriin kuuluvaa, niin samoin tein pukuhuoneet olisivat yhteisiä.

Saunokoon kukin tavallaan, niin minäkin teen ja olen aina tehnyt. Mutta ei pidä tehdä kollektiivista perinnettä asiasta joka ei sitä ole. Yhteissaunomisen vieroksujista jotkut yrittävät tehdä jotain outoja tiukkapipoja. Ei kyse ole siitä, ja jos on, niin pipoilukin on kunkin oikeus.