Mainio kirjoitus Hesarissa tänään. Sitä lukiessani tuli hyvä fiilis: olen ollut oikeilla linjoilla pohtiessani mm blogeissani opettajien, oppilaiden, koulun, vanhemmuuden kasvatuskäytenteitä ja hankaluuksia, mitä koulun arjessa ilmenee.

Nimittäin Jyväskylän yliopistossa opettajankoulutusta kehittävät tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota samaan asiaan,mitä olen pitänyt vuosikausia itsestään selvänä: kaikista opettajista ei kerta kaikkiaan ole opettajiksi. Jyväskylässä onkin opettajien koulutukseen valittavien valintakriteereitä muutettu. Tärkeänä pidetään vuorovaikutustaitoja, kykyä kuunnella ja kykyä myös oppia näitä asioita. Motivaatio opettajaksi ryhtymiseen ei riitä, täytyy olla taitoja ja kykyä.

Linkin takana koko juttu. Kiitos Hesari. Vaikka läksytän lehdistöä onnettomasta journalismista, oli tämä juttu ja ongelman esiin tuominen hyvä asia.

Jutusta ilmenee, että esim. joillain on kyky nähdä vika aina toisessa ihmisessä, Ei ihme, että en ole saanut millään joitain opettajia ymmärtämään, mitä tarkoittaa vuorovaikutus, ongelmat siinä tai mitä tarkoittaa lukihäiriö oppimistilanteessa. Kun opettaja ei osaa omaa käytöstään muuttaa, lapsi joutuu kärsimään ja leimataan vaikeaksi, hankalaksi, koti huonoksi ja äiti mahdottomaksi.

Jos joku lukijoista ei tietä mitä tarkoitan, niin: vanhemmalla pojallani on lukihäiriö ja toisella on ongelmia mm. ei - sanallisten viestien hahmottamisessa ja ristiriitatilanteissa: esim.opettajien joko tai- yritykset vaikuttaa häneen valuvat kuin vesi hanhen selästä. Hän ei opi käyttäytymisen koodeja kuin rautalankamallia vääntämällä. Ja kun opettajalta puuttuu kyky aidosti kuunnella, ei kerta kaikkiaan tilanteesta tule muuta kuin fiasko.

Joiltain opettajilta olen kysynyt, että miten on mahdollista, että lapseni kanssa pärjää 7 tai 8 opettajaa kymmenestä, muttei juuri kyseinen opettaja. Luokkakoko ja oppiaine eivät vaikuta asiaan. Mutta vastausta ei ole tullut. Opettajan koulutuksen saaneena minä olisin oitis kipittänyt jonkun pärjäävän opettajan juttusille vertaistukea saadakseni ja yrittänyt toisin, kuin siihen saakka.