Taas on onnellisesti yksi aamu takana, jolloin lapsi lähti kouluun. Eilen häntä ei huvittanut, väitti ettei löytänyt avainta. Kokeeksi poika on 3 viikkoa erityiskoulussa. Toissapäivänä opettaja kävi hakemassa kotoa, ei pullikoinut vastaan.  Sitä edellisen jäi kotiin, kun koulussa ei opi mitään. Lapsen mukaan ihana sama, vaikka hän kotona lukisi 2 –3 minuuttia tekstejä, hän oppisi saman verran kuin koulussa. Hän voisi olla vaikka lastentarhassa lukemassa, saman verran siellä oppii, kuulemma.

No mitäs äitinä siihen, asia on osin tosi. Poika on huippuälykäs, turhautunut, negatiivisuuden kehässä pyörivä, joka periaatteessa vastustaa monia asioita siksi, kun äiti ne sanoo. Viime yön hän valvoi kokonaan osoittaakseen, että häntä ei komennella. Menepä pistämään väkisin 14 v 183 senttiä pitkä pojanjässikkä nukkumaan, ei onnistu. pari vuotta sitten sain hänen vielä kannettua tarpeen tullen omaan huoneeseensa, kiitos judoharrastuksen. Enää ei onnistu.

Eipä tässä auta kuin elää päivä kerrallaan. Maanantai mietityttää valmiiksi, mutta se on sitten vasta kolmen yön päästä.

Tässä kategoriassa kirjoitan lapseni koulusta. Muistan sitten ensi syksynäkin tämän avulla, miten asiat olivat nnyt.

Jatkoa illalla noin klo 20.52.

Kun tulin töistä kotiin, lapsi oli nukkumassa. Oli tehnyt itseleen Italianpataa, peittänyt loput kattilaan jääneet mössöt muovikelmulla, käynyt suihkussa ja nukkui omassa sängyssään rauhalisena. Ilmeisesti oli ollut päivän koulussa, koska sieltä ei soiteltu ja kyselty mitään. Pyöränsä poika oli vienyt taloyhtiön varastoon lumisena, vaatteet hujan hajan lattialle. Tänään kaikki hyvin.

Viime vuonna poissaoloja oli noin 240 tuntia. Myöhästymisiä ja lintsauksia kolmannes, kolmannes varmaan muuta ahistusta ja kolmannes fyysisesti sairaana. Hiljaisuus ja rauha tänään, ensi viikosta ei tietoa.