Elämä ei ole helminauha
vaikka  kolhut kasvattavat kuorta
joskus väkisinkin avatun sisukseni uumenissa,
Tai rupea ihon pinnalla, johon veitsen lailla
sanan ruoska iskee ikuiset arvet
joita silittelen omenapuun katveessa
ja talvella kylmän ilman virratessa oven raosta.

Maailma mustenee talvisin
niinkuin mieleni tumma joki
johon ei soutuveneet eksy.

Jokunen tähti pilkahtaa satiiniverhon raosta
kuin muisto lämmenneestä kossupullosta
tai ensimmäisestä krapulasta
jota parantelin sitruunalla.