Ilkka Taipaleen 100 sosiaalista
innovaatiota Suomesta

Ilkka Taipale (toim.): 100 sosiaalista innovaatiota Suomesta. Itämerikeskussäätiö, Kustannus Oy Kunnia

Mitä yhteistä on joulupukilla ja IRC:llä? Kaikki tuntee valkoparran, tuon ukkelin joka muoreineen ja tonttuineen elelee Korvatuntutilla, Lapin mailla, ja on sieltä tuleva kerran vuodessa palkitsemaan kilttejä ja tuhmat jääkööt ilman. Aivan oikein, myös IRC on suomalainen keksintö, vaikkei sitä ehkä tule ajatelleeksi. Reaaliaikaisen keskustelun mahdollistaja Internet relay chat on keksitty Oulun yliopistolla tietojenkäsittelyn laitoksella vuonna 1988: suosittu nuorison ajanviete nykyisin ja mainio tekninen innovaatio, joka ei voi olla vaikuttamatta sosiaalisiin suhteisiin.

Näistä ja muista suomalaisista sosiaalisista innovaatioista Ilkka Taipale on koonnut usean kirjoittajan avustamana teoksen, joka julkaistaan myös englanniksi. Teoksella on sosiaalinen tilaus, sillä teknisistä keksinnöistä ja ratkaisuista kyllä kirjoitellaan, ei niinkään sosiaalisista, mitkä kuitenkin muokkaavat ihmisten arkea. Itse asiassa sosiaalisia keksintöjä, innovaatioita, joita ei voida patentoida, voidaan pitää hyvinvointimme perustana. Kirjan esipuheessa listataan näistä muun muassa parlamentaarinen demokratiamme, miesten ja naisten välinen tasa-arvoisuus, universaalinen kaikkia koskeva sosiaaliturva, maksuton koulutus ja lukutaidon yleisyys. Näistä seuraavan yhteiskuntarauhan Taipale listaa myös jatkeeksi tähän kategoriaan. Minä listaisin siihen vielä Taipaleen kirjankin; näkökulma on tuore ja muistuttaa siitä, että sosiaaliset rakenteet, tapa olla yhteydessä toisiin ihmisiin ja sitä kautta maailmaan on olemassa olomme perusta. Kirja tekee asiat näkyviksi ja kasvattaa kollektiivista muistiamme.

Kirjaa oli tekijänsä mukaan hauska tehdä; hauska sitä on myös lukea. Joissakin asioissa tunnemme asuvamme takapajulassa, mutta mietitäänpä vaikka suomalaista kouluruokailua. Jo 1943 säädettiin laki, ensimmäisenä maailmassa, kouluruoan tarjoamisesta koululaisille maksutta. Vuosien ajan oppilailla oli velvollisuus tehdä työtä ruokatavaroiden kasvattamiseksi ja keräämiseksi koulun keittolaa varten. Monet lukijoista muistavat varmaan kouluvuosiensa perunannostolomat ja puolukkalitrat, joita syksyin koululle kiikutettiin. Mennyttä aikaa, mutta sillä tavalla turvattiin kaikille lämmin ateria koulupäivän aikana. Mistäpä tietää, vaikka Pisa- tutkimusten hyvät tulokset olisivat ainakin osittain seurausta kylläisten lasten hyvästä keskittymiskyvystä; toki tiedämme, että nälkä ja kiukku tai levottomuus kulkevat käsi kädessä joskus myös meillä aikuisilla, lapsista puhumattakaan.

Ilkka Taipale itse muistelee marraskuun liikkeen aikoja 1960-luvulla. Toivoisi, että koulujen yhteiskuntatiedon opetukseen sisältyisi tällainen tietopaketti, niin paljon suomalaista yhteiskuntaa 1960-luvun yhdenasian liikkeet ravistelivat. Vaikka mielenosoitukset itsenäisyyspäivien juhlallisuuksien aikana ovatkin viime vuosina saaneet julkisuutta, ne eivät vedä lähimainkaan veroja sille julkisuudelle ja vaikutuksille, joita marraskuun liikkeen julkitulosta 6.12.1967 seurasi. Ylioppilastalolle Helsinkiin makkaraa ja olutta nauttimaan kutsutut asunnottomat juhlineen saivat miltei enemmän julkisuutta kuin Kekkosen viralliset juhlat. Marraskuun liike syntyi ajamaan yhteiskunnan marginaalissa elävien etuja; asunnottomien, juoppojen, mielisairaiden. Liike synnytti lukuisan joukon muita yhdistyksiä, ja niinpä se lakkautettiin työnsä tehneenä 1972.

Suomi on monella tavalla terveydenhoidon mallimaa. Lukuisat sosiaaliset innovaatiot, kuten äitiysneuvola ja työterveyslaitos, skitsofreniaprojekti ja työ itsemurhien ehkäisemiseksi ovat osa suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa. Emme aina tule ajatelleeksi, että kyseessä ovat nimenomaan suomalaiselle yhteiskunnalle tyypilliset keksinnöt, jotka ehkä korvaavat monissa muissa maissa tyypillistä kollektiivisuutta. Meillä ne mahdollistavat tasa-arvoa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Joulupukin maa, jossa sauvakävelijät pujahtavat avantoon, pelaavat pesäpalloa ja naiset juoksevat kymppiään astioiden
kuivuessa sitä varten suunnitellussa kaapissaan. Suomalaisuudessa on kuin onkin omaleimaisuutta, joskaan esimerkiksi Viron viinarallista ei liene syytä olla ylpeä.

Suosittelen kirjaa vaikkapa perheen yhteiseksi joululahjaksi, ja siitä voi samalla tulla myös kuilun kuroja, keskustelun vauhdittaja eri sukupolviin kuuluvien välille.

Mirja Räisänen / Kirjatyö 30.11.2006