Se on tää suomen kieli semmosta outoo
jotta pakko ol aikoinnaan lainaksi noutoo
sanoja monnii er puolilta muoliman palloo
ja monesta sanasta nousikkiin halloo.
Jotta eikö tässä suomen muassa ois sanoja
monniikkii ettei tarttis tuonnille hanoja
niinku rakkaus, pussaus, kyynel ja ilo suur
taikka kyykkä, pyykkipäevä tai lantun juur
tahi retikka, sitikka, kynttilänjalaka tai kuus
mölökky, pölökky, tai joku sana ihan uus
taikka sitten jokkii värssy ajasta männeestä
kun immeiset nää nousivat rämmeestä
toisiisa silimiin kahto ja sannoo  ne luikkas
nyt yhtteen männään ja jätä jo huikkas.

Se tlu taas mieleen tämmönen omankielinen vähän niinku rakkauvesta tääkii.