Rakkauden teot ovat tärkeämpiä kuin sanat. Tällainen ajatus putkahti mieleeni vuosia sitten, ja uudelleen ajatus pulahti pintaan Isopeikon blogissa olevasta runosta.

Isoisäni rakensi aikoinaan mummolle ja koko perheelleen talon, ensin pienen mökin ja saunakuopan; löylyvedet heiteltiin kuopan nurkassa olevaan kivikasaan ja luulenpa että alkuvuosina moni saunoja pyörähti lumihagessa vilvoittelemassa ja pesemässä hikeä pois. Kantovettä ei tuhlattu.

Myöhemmin ukki teki isomman talon, savusaunan kai jo sitä ennen, riihen ja latoja. Käänsi pellot, kiskoi kannot, kaskesi ja tuli pelto.

Tupaan hän nikkaroi astioille kaapin, samaa värisävyä pirttipöytä ja pitkät penkit, minkä ääreen lapset ja ajoittaiset vierailijat ja vuokralaiset mahtuivat.

Tokkopa kukaan epäili, rakastaako ukki mummoa vai ei. Tuollaisia rakkauden tekoja kun tekee, on varmaa että perhe ja vaimo on kaikki kaikessa, maailmassa tärkeintä.

Nykyaikana ruikutetaan rakkauden sanojen puutetta, puhumisen puutetta, hiljaisuuden runsautta.

Mitä jos tekisimme yhdessä enemmän. Vaikka hiljaakin , äänettä puurtaisimme, hankkisimme yhteisiä kokemuksia, tekisimme toisillemme jotain. Mummoni kutoi ukille villasukkia ja parsi lapasia, teki villapaitaa ja välihousua. Rakkauden tekoja miehelle, joka nikkaroi tiskipöytää sopivan korkuiseksi pienelle mummolleni.

Jos elämä olisi enemmän tekemistä eikä olemista. Hitsaako ihmisiä yhteen, auttaako lapsia kasvamaan, jättääkö yhteisiä muistijälkiä rakkauden pilareiksi kun vierekkäin nakotetaan telkkarin ääressä, huikataan heit eteisessä harrastuksesta toiseen riennettäessä ja luetaan terveiset mikroaaltouunin vierestä: paa pizzaa uuniin!

Näissä mietteissä tänään.