Kauniita nuo  aamut
kun rakkaani laulaa
nelosen äänellään.


Jos elämä olisi filminauhaa
siirtäisin sen isommalle kelalle
ja hitaammin veivaisin kampea.


No, kukapa muistaa enää esimerkiksi käsin veivattavaa kelanauhauria. Joskus lapsena seurasin kun äitini teki silla haastatteluja. Tai surisevaa filmikonetta, viiruja olevia ensimmäisiä heijastuksia valkokankaalle tai koulun laulukokeita, joissa piti laulaa ääneen vaikka kaikki nauroivat

Joskus kerroin entisessä työpaikassa nuorille työkavereille ajasta, jolloin naiset eivät päässeet yksin ravintolaan, piti olla miesseuraa. Eivät uskoneet. Hoh hoijaa. Jos olisin ollut mies, olisivat uskoneet. Miten maailma on noista miesseurassa kapakkaan-ajoista muuttunut?

Aamulla 30.1. korjattu pari kohtaa runossa, kirjoitusvirhe ja rakkaani-muoto rakkaasi - tilalle.