Tällaisina iltoina hautaudun pimeyteen
lakkaan olemasta kokonaan, hetkeksi.
Etäisyys ja hiljaisuus ovat toistensa sylissä
enkä saa niitä eroon toisistaan.

Olisit luonani nyt, ikuisuuden alussa
huomenna se voi olla myöhäistä.
Ajalla on alku ja liikkuvaan hetkeen
ei voi hypätä korkealtakaan sillalta.

Kohta suljen silmäni ja alan hengittää
perhosen kevyttä yöunta, nautinnollista
koska yksinäisyys katoaa unessa
enkä huomaisi vaikka olisitkin läsnä.