Tänään kieleni kuin musta mansikka
eilen se vielä oli punainen ja maistuva

joskus juurakot poluilla astuvat eteen
ja niihin on miltei pakko kompastua

tai loikata yli jos jaksaa, tänään en.
En kai huomennakaan, ehkä kesällä

kun virtaavat tunturipurot ja vievät
ryskyen taas monta laituria mukanaan.

 

Aina ei elo mene kuin kusi lautaa pitkin, ei tänäänkään. Tässä siitä. Onpa muuten jännää, että kirjoittaminen saa mielen jossain määrin tasaantumaan. Ehkä ylittyy jokin kynnys, jonka taakse kiukku, epätoivo, mikä lie molo jäävät.