Hiipuu hiljaa tämäkin päivä
jolloin kiireeni oli keksittyä
ja kova vauhti turhaa.

Niin moni muisteli eilistä
leipäpalaansa, viimeistään
ja jo tänään kenties kuoli.

Tuskin nousee kolmantena
päivänäkään, jo maatumassa.
Yhäkö aikani on rajallinen.

Kannan itsessäni kahta
ja kuljen pulleassa joukossa
antaisinko toisen ihokkaani.

Tai edes muutaman kolikon
nälkäpäiväkeräykseen
viinerin vaihtaisin peruspullaan.

Kenellä on, se pitää omansa
ja haluaa lisää, mitä tahansa
että jaksaisi kantaa huolta.


Piti kirjoittaa hiipuvasta illasta, päättyvästä päivästä, romantiikasta ja rakkaudesta. Tulikin tällainen runo. Tai runo ja runo: tarina itsekkyydestä ja yltäkylläisydestä.