Eilen jo tuonne kasvatuksen puolelle purinkin viimeistä tapahtumaa. Eilen poliisista soitettiin joskus 19 aikoihin, ja kerrottiin että poika on siellä 0,9 promillen  kännissä. Oli tavattu olutta litkimästä tyttöystävänsä ja toisen samanikäisen tytön kanssa. Ja koko poppoo laitokselle. Poikani on 14 ja tytöt 14 ja 15 v. Lastensuojeluun menee ilmoitus, saa nähdä mtä sieltä tulee aikanaan. Videonauhalla oli tallennettuna osto- ja myyntitapahtuma, joku vanhempi mies oli hakenut lapsille "mäyräkoiran". Osa jäi juomatta, sanoin poliiseille, että kaatakaa vaan menemään.

Hain lapset meille, tyttöjen vanhemmat eivät ehtineet hakemaan. Illalla paistoin niille lettuja ja juttelin niitä näitä, ihmettelen itsekkin etten sen kummemmin hiiltynyt, vaikka saarnasin kyllä sopivasti. Tuli kantani selväksi.

Hiukan ihmettelen, että poikani tyttöystävän vanhemmat eivät ole vieläkään soittaneet kertaakaan minulle, vaikka tyttö on ollut meillä kohta viikon. Luottavat lapseensa, tai sitten yh- äitinsä on helpottunut, että saa hengähtää. Voin vain arvailla.