Mainio kirjoitus tuo linkin takana oleva Strindbergin näytelmä: kuvaa mainiosti, hupaisastikin parisuhteen kiemuroita.

Hesarin verkkoversiossa keskustellaan mustasukkaisuudesta. Tänäkin vuonna olemme saaneet lukea monta uutista, jossa kerrotaan miehen surmanneen vaimonsa ja "mustasukkaisuudella on ollut osuutta".

Mitä mustasukkaisuus on? Vallanhalua? Omistamisen halua? Kuuluuko se rakkauteen lainkaan, entä pyyteettömään rakkauteen, missä etusija on kumppanin tarpeilla ja toiveilla?

Suomessa 40 - 50 miestä murhaa vuosittain naisensa. Miksi näistä murhista ei pidetä yhtä suurta meteliä kuin vaikkapa Ruotsin ns, kunniamurhista (lue lisää) . Onko helpompi tuomita kunniamurhasta etnisesti toista alkuperää oleva ihminen, kuin eroa aikovan suomalaisen naisen mies, naapurin Matti, jonka suvussa ei ole ollut tapana erota. Eiköhän siellä samanlaisia ristiriitoja ole taustalla, olipa kyse suomalaisen miehen kunniasta tai sitten ulkomaalaisen miehen tavasta pitää yllä omaa ja sukunsa kunniaa.

Olin eilen veneilemässä miespuolisen ystäväni kanssa. Pitäisikö yhteiset kahvihetket nyt jättää, kun olen alkanut seurustella? Meillä on vuosia ollut tapana käydä kahvilla silloin tällöin, pari kertaa olemme veneilleet ja juoneet kahvia jossain rauhaisassa paikassa. Ystävyys on kestänyt monta vuotta. Hänen vaimonsa tiesi ystävyydestämme, joka syveni vaimon sairastaessa syöpää. Olin jakamassa vaimon elämän hiipumisen ja lopulta menettämisen tuomaa tuskaa ja surua.

Ystävyys ei ole sukupuolesta kiinni, vai onko? Tiedän, että joillekin on mahdoton yhtälö ymmärtää naisen ja miehen välistä ystävyyttä. Mutta oli upeaa, kun miesystäväni vain toivotteli iloisella äänellä, että älkää sitten hukkuko, kun kerroin reissustamme ennen matkalle lähtöä. Eväskahvi olisi maistunut kitkerältä, jos reagointi olisi ollut toinen. Olen tainnut löytää aarteen.