Kirjoitanpa vielä Viipurin matkastani.

Ei se ole Suomessakaan vierasta, mutta erityisesti pisti silmään naapurimaan roskaiset tienvarret. Rumalta se näyttää, paperia, muovia, lasinsirpaleita.

Matkalla juteltiin, pitäisikö suomalaisten saada ostaa Viipurista ja ylipäätään Venäjältä tontteja ja taloja. Tietenkin mielipiteet erosivat toisistaan. Osa piti ajatusta hölmönä, koska olot siellä ovat kuitenkin sen veran epävakaat, ettei tiedä miten sijoituksille aikanaan käy. Toisaalta: kun on annettu rakennusten rapistua, miksi ostaisimme ja kunnostaisimme ne?

Yksissä pippaloissa pohdittiin viime vkl sitä, miksi Virolaiset ja Venäläiset naiset kiinnittävät ulkonäköönsä keskimäärin enemmän huomiota kuin Suomalaiset. Eräs maailmaa minua enemmän nähnyt herrahenkiö sanoi, ettei Venäläiset maatuskat maalla ole sen kummempia kuin Suomalaisetkaan. Ja että ei ole ihme, että siellä nyt meikataan ja käytetän hajusteita, kun siellä ei vuosiin saanut kuin kahta eri hajuvettä eikä ollut laajaa meikkivalikoimaa. No, kun aikaa kuluu, ehkä suomalaiset miehet lakkaavat kehumasta ylenpalttisesti naapurimaan likkoja. Vaikka eipä tuo kehuminen minua ole haitannut. Naureskelen vaan, että kattoisvat miehet peiliin ja puhuisivat sitten. Samaa rotua ovat kuin me naisetkin.

Minulla on sellainen tunne, että jos suomalainen nainen asuisi niin rapistuneessa rakennuksessa kuin monet viipurilaiset, ei suomineito menisi meikkikauppaan vaan alkaisi rapata seiniä ja pistää pytinkiä kuntoon. Kyllä me niin taitavia ja osaavia ollaan.