Kirjoitanpa tänne blogiinkin asiasta, mikä on ollut mielessäni jonkin aikaa. Olen nimittäin harkinnut kirkkoon liittymistä.

Aikoinaan erosin kirkosta 19 vuotiaana tai ehkä 20- v iässä. Olisi eronnut jo 15 vanhana, mutta en saanut vanhemmiltani lupaa. Äiti oli tosin jo tehnyt oman ratkaisunsa nuorimman sisareni synnyttyä ja eronnut, isä kuuluu yhä kirkkoon mutta ei piittaa tuon taivaallista uskonnoista.

Rippikoulua ei aikoinaan käynyt. Me neljä lasta saimme kukin itse tehdä valinnan vapaasti, tai nin vapaasti kuin lapset ylipäätään kykenevät. Vanhin ja nuorin meistä kävi rippikoulun, pikkuveljeni  armeijassa ilmeisesti päästääkseen jostain ikävästä sotaharjoituksesta. Pikusisko erosi sittemmin kirkosta.

Aikuisiällä voi käydä rippikoulun, kastaa ei tarvitse uudelleen, koska aikoinaan on kastettu. Olen jutellut aiheesta seurakuntamma Päivi- pastorin kanssa, mutta asia on mietinnässä yhä. Päivin sivut ovat tuolla. Päivi siksi, että on nainen, ja siksi, että on koulukaverini jostain aikojen takaa.

Laitoin tämän yhteiskunta-kategoriaan, koska minusta kirkko on osa yhteisöllistä kulttuuriamme samalla tavalla kuin monet muutkin yhteiskunnalliset instituutiot.

Aikoinaan lapsena ja nuorena kiistelin mielelläni eri tavalla uskovien kanssa heidän opeistaan, erityisesti uskonnonopettajille oli hauska keksiä rationaalisia selityksiä Jeesuksen ihmetöistä ja kertomuksista. Saattoi osa  selityksistä olla tosiakin, ja nyttemin osalle näistä selityksistä löytyy tieteellistä näyttöäkin, ainakin hypoteesejä on esitetty vakavasti. Onhan se nyt mahdollistaskin Suomessa, jossa jumalanpilkasta ei joudu syytteeseen yhtä helposti kuin meikäläisen lapsuudessa. kaipa aika oli vielä silloin sellainen, että Salaman  Juhannustanssit jaHarro Koskisen Sikamessias eivät olleet ainoat kulttuurimme kielletyt ilmentymät.