Luettuani uutisen filosofi Pentti Lindforsin kuolemasta, olen käyttänyt aikaani surffaamalla
netissä hänestä tietoja etsien.


Jälleen kerran sain huomata, että olisi sekin pitänyt tehdä aiemmin: hänen moniin ajatuksiinsa perehtyminen.
Olisin saanut aiheen väitellä hänen kanssaan raitistumisesta: minusta hän on täysin väärässä joissain väitteissään.
Mutta tekemäättä jäi. Ja kun ei hän enkä minäkään usko jälleensyntymiseen, ei koskaan tule tilaisuutta.

Seuraava teksti on vapaa-ajattelijoiden sivuilta, ks linkki.

1980-luvun alussa pari kolme rohkeaa kaveria Suomessa
kaavaili ateistista AA-kerhoa. Yksi heistä oli Pertti
Lindfors - pitkän linjan tapajuoppo ja maamme tiedeyhteisön puolivirallinen toisinajattelija. Seuraavassa hän kertoo, miksi perinteisestä AA:sta ei juuri ole uskonnottomien raitistamiseen - ja miten hän itse onnistui raitistumaan "ilman AA:n ja kirkon lupaa". Haastattelun oheislukemistoksi suosittelemme Lindforsin omaa tekstiä "Alkoholismi ja intellektualismi", joka alunperin oli tarkoitus julkaista tässä numerossa, mutta joka tilanpuutteen vuoksi jäi julkaisematta. Legendaarisen maineen saavuttanut artikkeli löytyy linkistä