Digitv:n tulosta on puhuttu vuosia ja nyt uusi käännös digitalisoinnissa tuli, kun analogisten tv- kanavien välitystä voidaan elokuusta edelleen jatkaa.

Epäilenpä, että ns. "tavikset" eivät ole koko aikana pysyneet kärryillä siitä, mistä asiassa on kaiken kaikkiaan kyse. Alkuaikoina digihuuman ensi metreillä moni uskoi, että on hankittava digi- tv, vaikka joka ikinen vanha telkkari toimii myös digiaikana, kun hankii digiboxin. Jos on niin vanha telkkari, ettei siinä ole AV- liitäntää, signaalin voi ottaa telkkariin vastaan analogisena rf- kaapelia pitkin (normaali antenniliitin) esim. videonauhurista, johon se tulee digiboxista.

Monet hurraavat nyt, kun haravatalouksiin (pientaloihin ja kerrostaloihin tai yhteisantennijärjestelmiin, missä on oma "harava"antenni käytössä) myönnettiin lupa jatkaa analogisten lähetysten välittämistä. Samassa yhteydessä ei puhuttu tällaisten sovittimien saatavuudesta, hinnoista eikä asennuskustannuksista. Myös päätösmekanismi vie aikaa, kun asiat täytyy viedä yhtiökokousten kautta. Jostain luin, että tällaisen digisovittimen hinta, joka välittäisi neljä kanavaa verkkoon, olisi 2000 euroa, siihen päälle asennuskulut, ja muut mahdolliset muutoskustannukset. Saattaavat olla aika korkeat joissain tapauksissa.

Minullekin oikea syy digitalisoinnin kiirehtimiseen selvisi, kun tajusin, että HDTV- lähetykset vievät reilusti enemmän kaistaa kuin nykyinen digi-tv, joten niitä varten täytyy raivata tilaa. HDTV ei vie kuitenkaan vaadi yhtä paljoa kaistaleveyttä kuin analoginen tv- kanava, mutta jotta kaikki digi-kanavat ja HDTV pääsisi alkuun, on analogisten tv- kanavien välittäminen lopetettava Digitan (entinen Ylen, nykyisin ranskalaisten omistuksessa oleva) verkossa.

Kaapeleissa tilaa riittää, koska siellä on käytössä ns. S- taajuuksien kanavat myös tv- signaali välittämiseen. Ko taajuudet ovat myös muussa käytössä, joten ne voivat olla vain suljetussa järjestelmässä myös muussa käytössä.

Kaapeliverkkojen ja antenniverkkojen digitalisointi ei oikeastaan tarkoita yhtään mitään. Kyseessä on verkkojen rakentaminen UHF- (ja myös myös S- alue-kelpoiseksi suuryhteisantennijärjestelmissä) ja kaksisuuntaiseksi. Vasta kaksisuuntaisuus varmistaisi interaktiiviset palvelut. Kuinka monio tästäkään tietää? Kaapeliverkoista monet ovat kaksisuuntaistaneet verkkonsa kuluttajalle asti, esim. Welho (entinen HTV).

Kaapelitv- liiton sivuilta napsaistu pätkä uutisesta, koko uutinen nähtävillä linkin takaa.

- Jotta analogisia rinnakkaislähetyksiä voitaisiin jonkin aikaa vielä elokuun jälkeenkin jatkaa, televisioyhtiöiden suostumus analogisen signaalin lähettämiseen tulee saada lähiaikoina. Signaalimuutos vaatii kaapeliyhtiöiltäkin teknistä laitteistoa, jonka hankkimiseen ja asentamiseen menee aikaa, sanoo Kaapelitelevisioliiton toimitusjohtaja Jyrki Ojala.