Eilen kirjoitin runon kuolleelle pojalle. Tänään lähetin runoni  seurakuntamme naispapille, on vanhoja keskikoulukavereita toiselta puolelta Suomea.  Sattumoisin meidät tänne heitetty asumaan. No hetken päästä pirisi puhelin ja pappi soitti, teimme treffit ja kahvittelimme hetken aikaa vaihtaen kuulumisia.

Hän kysyi, voisiko käyttää runoani jossain tilanteessa, lupasin. Hienoa, jos se jollekin on avuksi, tavalla tai toisella.

On todella mielenkiintoista tavata ihmisiä tällä tavalla. Menneisyys ja nykyhetki jännästi lomittain. Olisiko voinut silloin 35 vuotta sitten tietää että minusta tulee minä ja hänestä hän, pappi. Sinänsä upeaa, Genoveeva feministi ja naispappi, joka on saanut varmastikin olla käytännön esitaistelija tasa-arvokysymyksissä, naisppappeushan on meillä vielä niin uutta.

 432430.jpg