”Eivät äidit häviä noin vain ilman muuta, sanoi pikku Myy.
He ovat aina jossakin nurkassa, kun vain etsii.”
(Muumipappa ja meri)


Äidit eivät juurikaan katoile eikä äitiys lakkaa olemasta. Äitiys on konkreettisia tekoja, ruuan laittoa, nukumaan laittamista, vaatteiden pesua.  Laastarin laittamista, huoneen siivoamiseen patistamista, läsnäoloa. Äiti on kuin tuoli: tarpeeton yksinään mutta on oltava aina paikalla, jos joku sattuisi istahtamaan. Äiti on välillä kuin tavara. Ei edes olemassa kuin jotain varten. Äiti on kasvualusta. Äiti on rakkaus.

Lasteni etäisä on abstrakti isä. Kantaa huolta kaikista maailman lapsista, osallistuu omilla tavoillaan kaikkien lasten kasvamiseen ja valvomiseen. Abstrakti isyys ei kuitenkaan konkretisoidu. Huolta on helppo kantaa kaukaa, kun ei ole tarvinnut koskaan valvoa lapsen vuoteen vieressä, lohduttaa kuumeista painajaisten herättämää lasta tai irrottaa sulaketta, kun se tietokone ei kymmenennen käskyn jälkeen sammu. Lapset ovat tärkeimmät, sanoo. Mutta kun lapsi lintsaa koulusta, ei tunnetila "olen huolissani" riitä. Olisi tekojen paikka.

Isyys on olemista. Äitiys on toimintaa ja tekemistä.

Sunnuntai - illan mietteet, tänään. Huomenna saatan ajatella toisin.