lasteni koululnkäyntiä seuratessa miettii pakostakin, mitä siellä koulussa opitaan. Opitaanko tyyliin - hauki on kala, hauki on kala
- miikä se hauki on
- en mie tiijjä.

Jos oppiminen on tätä:
"Kokemuksen tuottama suhteellisen pysyvä muutos käyttäytymisessä (tai käyttäytymismahdollisuuksissa)"  niinkuin viittä vaille kasv.maist. Genoveeva on sen sisäistänyt, peruskoulussamme ollaan aika kaukana tästä.

Lapseni oppi tänään sen, että aikuisiin ei voi luottaa ja aikuiset toimivat suunnittelemattomasti ja ovat epäoikeudemukaisia. Lapseni piti olla kolme viikkoa erityiskoulussa joidenkin ongelmien takia. Kun muusta ei oltu sovittu, lapseni meni omaan kouluunsa takaisin tänä aamuna, sovitusti kolmen viikon kuluttua. Rehtori lähetti pojan takaisin erityiskouluun. Olen odottanut anteksipyyntöä epäjohdonmukaisesta käytöksestä, ei ole kuulunut. Lapseni alakulo huonosti kohdelluksi tulemisesta on järkkyä katsottavaa.

Lapset oppivat koko ajan kaikkea sellaista, mitä ei ole tarkoitettu. Tai ainakaan opetussuunnitelmassa sitä ei ole tarkoitettu.

Koulun korkein tavoite on kasvataa lapset sopeutumaan, sitä kutsutaan sosiaalistamiseksi. Se tarkoittaa käytännössä, että tuotetaan yhteiskunnan tarvitsemia yksilöitä, ja jos et sopeudu, sinut syrjäytetään. Ops puhuu kauniita sanoja jostain muusta; kauniita kasvatustavoitteita ja lapsen kasvun tukemista. Oikeasti koulu ei tue lasta kasvamaan, vaan sen tarkoituksena on tehdä lapsista kelpo jäseniä yhteiskuntaan = etupäässä hyviä kuluttajia ja auktoriteettiuskoisia alamaisia. Kriittisyys ei kuulu tähän sosiaalistamisprosessiin. Jos et täytä standardeja, lapsi sysätään syrjään tavalla tai toisella. Opettajien ja kouluinstituution valta on rajaton.


On  olemassa varsinainen opetussuunnitelma, ja piilo-opetussuunitelma. Varsinainen ei kykene älykkäälle pojalleni opettamaan mitään tietopuolista, mitä hän ei pienellä vaivalla oppisi kotona. Piilo- opetussuunitelma saa hänet  uskomaan, että hän on epäkelpo, huono, surkea, joutaa pois. Koulu voisi opettaa taitoja, joita hän tarvitsee omaa elämäänsä varten. Mutta koska hän ei ole kyllin sopeutuvainen, hänet siirretään marginaaliin, hänä ei kuulla eikä häntä oteta todesta. Lakaistaan tieltä kuin roska.

Taitava opettaja saisi hänet pienellä vaivalla innokkaaksi opiskelijaksi, antamalla hänelle tilaa ja kuuntelemalla häntä, ottamalla hänet vakavasti.

Kahlil Gibran (Profeetta):

Sitten opettaja sanoi: Puhu meille opettamisesta.

Ja hän sanoi:

Kukaan ei voi ilmaista teille muuta kuin sellaista, mikä jo uinuu teidän tietoisuutenne aamunkoitossa.

Opettaja, joka kulkee temppelin varjossa oppilastensa seurassa, ei anna omasta viisaudestaan vaan omasta uskostaan ja rakkaudestaan.

Sillä jos hän tosiaan on viisas, hän ei pyydä teitä astumaan oman viisautensa majaan, vaan ohjaa teidät mieluummin oman sielunne kynnykselle.

Minun lastani ei ole suostuttu ohjaamaan oman sielunsa kynnykselle, vaan sitä sielua on vahingoitettu, jälleen kerran.

Ehkä vanhempien rakkaus on se ainoa tukipilari tai kasvualusta, jonka varassa lapseni voi kasvaa. Kuten vanha kunnon Hollo sanoi: kasvatus on kasvamaan saattamista. Sen haluan tehdä rakkaudella ja hyväksyvän katseeni seuratessa lastani elämän poluilla.



Hollon klassisen määritelmän mukaan kasvatus on "kasvamaan saattamista", kasvamisen tielle sattuvien esteiden poistamista, suotuisien olosuhteiden luomista itsestään tapahtuvalle kasvamiselle (Hirsjärvi & Huttunen 1991).

Lopuksi: tässä on mainio linkki, sen esittämään aihepiiriin genoveeva perehtyy syvällisesti mutta tässä sinulle jos haluat ehtiä ensin, ole hyvä. Siitä vinkkasi Herra Susi.