Lasten kasvaessa elän samalla omaa lapsuuttani ja nuoruuttani uudelleen läpi. Kuinka poltin salaa tupakkaa jo kuusivuotiaana, lakko piti aloittaa kun koulu alkoi. Opettaja olisi muuten laittanut arestiin. Olutta litkittiin harva se ilta ja liftailin pitkin Suomea, tai ainakin kotiseudun ympäristössä ja kerran semmoisen 450 km matkankin.

Samaan aikaan olin mukana poliittisessa nuorisojärjestötyössä, venäläiset klassikot oli kahlattu läpi, keskikouluikäisenä lainasin Marxin Pääoman, opintokerhoissa opiskeltiin Marxilaista kansantaloustiedettä ja Materialistista historian käsitystä jo 14 – 15 vuoden iässä. Brechtin Kerjäläisromaani oli iso juttu. Samoin Hugon Kurjat.

Jotenkin tiedonhalu on siirtynyt ainakin tuolle lukion juuri aloittaneelle. Hän luki jo muutama vuosi sitten Sinuhe egyptiläisen, syntyjä syviä pohtiessamme yritin hiljentää hänet (omaa aikaa saadakseni) Dennettin Tietoisuuden selityksellä, mutta poikapa lukaisi sen läpi. Itselläni se kuului kognitiotieteen opintoihin yliopistossa. Ja tänä aamuna hän kysäisi,. olenko lukenut Kommunistisen manifestin  ja onko se meillä. No, olen toki lukenut ja on se meillä. Harva taitaa tietää, että se on jokseenkin ohut opus, ja siinä ei esitetä minkäänlaista mallia puolueen tai ay- liikkeen toiminnalle.

Brechtiä poika ei ole vielä kysellyt mutta Hugon Kurjat on luettu.

Alempana linkit kolmeen yllä mainittuun, eli jos kyllästyt lapsen kyselyikään ja viisauteen…… Olen sanonut niille, että lue toi niin opit argumentoimaan järkevämmin.

Nuoremmalla annoin käteen kaupunkimme koulujen yleisen opintosuunnitelman ja koulukohtaisen suunnitelman, sanoin että perusopetuslakikin löytyy jos tarvis. Nuorempi 14  v kritisoi koulua kovin paljon, ajattelin että oppiipa puhumaan oikeista asioita, kun voi viitata opintosuunnitelmaan. Ainakin kaksi päivää on koulun arvostelusta oltu hiljaa. Nuorempi lukeee vain Aku Ankkoja ja Quinnesin ennätysten kirjaa ja vitsikirjoja. Ekalla luokalla ollessaan luki kymmeniä ellei satoja lasten kirjoja muuiden opetellessa lukemaan ja perusasioita, sittemmin lukuharrastus on  supistunut.  Tais joku Remeksen dekkari mennä jossain vaiheessa. Ja nyt moottoripyörän korjausopas. Sai mopon, millä ajetaan jossain yksityislaueella isäpapan kanssa.

Kun keksisi jonkun hyvän kirja joka uppoaa häneen, olisi vastapainoa jatkuvalle visuaalisten ärsykkeiden tulvalle (netti ja telkkari).

 

Dennett, Daniel C.
Tietoisuuden selitys

Sinuhe egyptiläinen

Marxin ja Engelsin KOMMUNISTINEN MANIFESTI