lauantai, 4. marraskuu 2006
Tänään näin
Jotenkin tämä aamuna tuli taas mieleeni, että olisiko elämä mukavampaa, kun olisi toinen aikuinen perheessä, mieluusti miespuolinen, jonka kanssa saisi yhdessä istahtaa kahvipöytään ja nautiskella mukavasta hetkestä.
Aikanai ajatusta mutusteltuani, aloin muistella lasteni isän kanssa vietettyjä viimeisiä vuosia: toisen nukkuessa toinen jo lähti kohti työmaata, vapaapäivinä silloinen elämänsulostuttajani kömpi tietokoneeen ääreen tupakka hampaissa, ellei lähtenyt muihin harrastuksiin ladan moottori ulvoen. Eipä niitä yhteisiä kahvihetkiä juuri ollut. ja siksi toisekseen: mitä jos se jokukukalie ei pitäisi tavastani kasata ruokapöydälle koko viikon postit ja mut roinat, tavastani lukea sanomalehtiä viikonloppuisin ainakin pari tuntia - en pidä että kukaan häiritsee tai keskeyttää puuhani. Aikoinaan monta vuotta hurahti ilman tätä ylellisyyttä, kun aamun ensimmäinen toimi oli vaihtaa vaipat ja syöttää mukulat. Ja taas vaihtaa vaipat ja sitä rataa. Enpä näitä aamuisia rauhan hetkiä poiskaan antaisi.
Mistäpä löytäisin vakituisen elämänsulostuttajan, jonkun, joka osaa lukea ajatukseni, osaa antaa rauhaa silloin kun tarvitsen, olla läsnä kun siltä minusta tuntuu...huh, ehkä onkin parasta elää näin ja purkaa purinat vaikka tänne blogiin. Mitä kauemmin elelen yh- äiskänä, sitä itsekkäämpi ja omiin tapoihini piintyneempi minusta tulee. Joinakin aamuina tulee vain jotakin muutakin mieleeni.
En tiedä kirvoittiko ajatukseni eilen lehdestä lukemani juttu naisten perustamasta ryhmästä, johon kuuluu yksinäisiä äitejä. Äitejä, jotka saavat ja kasvattavat lapsensa ilman isää. Arki rakentuu silloin ihan toisella tavalla kuin perheessä, jossa on kaksi vastuun kantajaa. Hyvä, että ko ryhmä, olikohan nimeltään Tuike, on perustettu.
Kommentit